Juuso Mäkinen
CNC-työstökoneen käyttäjä – Tuotanto ja logistiikkaTyöskentelen Kouvolassa lasinjalostustehtaalla. Pääasiallinen työnkuvani on CNC-työstökoneen käyttäjä, jonka lisäksi toimin tuotantotyöntekijöiden työsuojeluvaltuutettuna.
Olen päätynyt Lumonille töihin kaverin suosituksesta. Sitä kautta oli matala kynnys tulla haastatteluun ja antaa mahdollisuus Lumonille työnantaja.
Oma toimenkuvani Lumonilla työskennellessä on kehittynyt yhdeltä työpisteeltä monen työpisteen osaajaksi, ja sitä kautta vastuuni on kasvanut työpisteiden ja työtehtävien parissa.
Pidän eniten työssäni siitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa omiin työtehtäviini, omaan kehitykseeni ja sitä kautta oman osaamisen kehittämiseen.
Työssäni palkitsee erilaiset haasteet ja niiden voittaminen. Se tarjoaa työhön mielekkyyttä ja syvyyttä sekä mahdollisuuden kehittyä.
Voin suositella Lumonia työnantajana, koska Lumon pelaa reilusti sääntöjen mukaan ja kohtelee työntekijöitään tasavertaisesti.