Suomen Visor Oy on vuonna 1972 perustettu kotimainen parveke-, terassi- ja ikkunakaihtimien valmistaja. Valmistamme vuosittain noin 250 000 Visor kaihdinta.
Tuotteitamme on saatavilla kotimaan lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Espanjassa, Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Kanadassa ja Virossa. Suomen Visor on osa Lumon konsernia.
Tervetuloa luomaan suomalaista designia; tuotteemme on suomalaista käsityötä, jolle on jatkuva kysyntä ympäri maailmaa. Suomen Visor on vahvasti kansainvälistyvä, kotimainen perheyritys sekä luotettava ja vakavarainen työnantaja – liiketoimintamme on kasvanut vuosi vuodelta kannattavasti. Visiomme on olla paras ja halutuin, myös työnantajana - tule mukaan huipputiimiin!
Mitä tarjoamme sinulle?
Jokainen visorilainen tekee merkityksellistä työtä ja työyhteisömme yhteishenki on erinomainen. Panostamme henkilöstömme osaamiseen ja kehittymiseen tarjoamalla koulutusmahdollisuuksia kaikille henkilöstöryhmillemme. Tarjoamme myös uusia työmahdollisuuksia sekä Suomessa että ulkomailla.
Tuotanto
Kaikki tuotteemme valmistetaan Kempeleessä omalla tehtaallamme, josta lähtee tänä vuonna noin 250 000 kaihdinta ympäri maailmaa. Tuotannon työntekijän monipuolisiin tehtäviin et tarvitse aiempaa kokemusta tai koulutusta, joten hae rohkeasti mukaan!



-
Visorilla koen, että minua arvostetaan työntekijänä. Parhaita puolia ovat työn monipuolisuus ja mukava porukka.
Reetta M.
Tuotantotyöntekijä
Tutustu tiimiläisiimme
-
Visor on jatkuvasti kehittyvä ja kasvava kansainvälinen yritys, joka on tarjonnut tilaisuuden uusien tuote- tuotantoinnovaatioiden kehittämiseen ja toteuttamiseen mukavassa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tule mukaan tuotekehitystiimiimme kehittämään markkinoiden innovatiivisimpia kaihdinratkaisuja! Oma tuotekehityksemme takaa joustavan ja nopean reagoinnin asiakastarpeisiin ja tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden luoda uutta.
Teuvo Haapalahti
R&D